Marja Manninen-Ollberg
- 62-vuotias
- lääkäri
- Pigby
Olen ammatiltani geriatrian erikoislääkäri. Työskentelen yksityislääkärinä ja hoidan myös Nurmijärven kunnan muistipoliklinikkaa, jonka olen perustanut ylilääkärinä toimiessani.
Asun Sipoon pienimmässä kylässä Pigbyssä ihanassa itse rakentamassamme talossa. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme omissa talouksissaan asuvaa aikuista poikaa, yksi miniä ja kolme suloista pojanpoikaa.
Olen toiminut Sipoossa kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä 2012-2017. Kuntamme on kasvanut Suomen kunnista nopeimmin viime vuonna, joten tavoitteemme kasvusta ovat toteutumassa. Kuluneen valtuustokauden aikana kunnassamme toteutettiin talouden sopeutusohjelma, jossa ohjenuorana oli se, ettei henkilökuntaa sanota irti. Henkilökunta saatiin mukaan kehittämistoimenpiteisiin, joiden avulla taloutta tasapainotettiin merkittävästi ja kuntamme asukaskohtainen velka on hallinnassa. Tästä on hyvä jatkaa, kun edessä ovat uudet haasteet kasvun mukanaan tuomien investointitarpeiden suunnittelemiseksi ja kattamiseksi. Valtuustokauden aikana vanhusten palveluissa kehitettiin uusia toimintamuotoja ja lastenhuollossa päästiin toteuttamaan varhaisemman puuttumisen toimia ja pystyttiin vähentämään merkittävästi laitossijoituksia. Palveluiden kohdentamisessa riittävän ajoissa erityistä tukea tarvitseville lapsille, perheille ja vanhuksille on vielä työsarkaa.
Arvostan rikasta luontoamme, monimuotoista kuntaamme, elävää kaksikielisyyttä, yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä.
Tämän työn ja yhteiset ponnistelut kuntalaistemme ja kuntamme eteen olen kokenut mielekkäinä ja olen käytettävissä jatkokauteen.